Masterointi
Kun puhutaan musiikin tai
muun audiomateriaalin
masteroinnista,
sillä tarkoitetaan viimeistä vaihetta ennen äänitteen
monistamista, jolloin on vielä mahdollisuus vaikuttaa
äänitteen soundiin. Masteroinnissa kappaleiden alut ja loput siistitään
ja kappaleet laitetaan lopulliseen järjestykseen.
Masterointiin kuuluu myös lopullisen soundin luominen äänitteelle.
Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi ekvalisointi, kompressointi ja
limitointi
sekä mahdollisesti stereokuvan
säädöt. Myös kappaleiden
keskinäinen ja absoluuttinen voimakkuus säädetään masteroinnissa.
Kappaleisiin lisätään dither-signaali
viimeisenä ääneen vaikuttavana prosessointitoimenpiteenä.Joskus musiikista saatetaan joutua poistamaan kohinaa, rasauksia tai muita häiriöääniä, jotka eivät kuulu musiikkiin. Tällaista ei kuitenkaan yleensä jouduta tekemään, jos kappale on äänitetty nykyaikaisessa studiossa. Häiriöäänten poistaminen kuuluu paremminkin miksausvaiheeseen, jossa se on huomattavan paljon helpompaa. Vanhan äänitteen restaurointi on taas hiukan eri asia, jonka voi laajasti ottaen katsoa kuuluvan masterointiin.
Masterointi ei ole miksaamista, eikä siinä enää voi puuttua raitojen keskinäisiin balansseihin, ellei sitten ole kysymyksessä moniraitamasterointi (separated mastering, mastering in stems), joka on jossain määrin eri asia.
Masteroinnissa äänite PQ-koodataan, ja kappaleille laitetaan kullekin ISRC-koodi. Lopputuotteena on ns. Red Book -standardin mukainen masteri, jonka on kelvollinen masteriksi cd-monistamolle.
|
Oletko äänittänyt hyvän levyn? Anna levyllesi laadukas jatkokäsittely! Kysy tarjousta levysi miksaamisesta!
|
Onko musiikkisi vielä masterointia
vailla?
Huolehdi, että se saa ammattitaitoisen masteroinnin, joka on
tekee siitä "radiovalmiin".
|
Ratkaisut CD-monistukseen sekä DVD-monistukseen.
|


